Oon nyt alkanut taas miettiä, miksi iso osa luulee, että viiltely sattuu. Tosiasiassa se ei satu, se luo hyvän tunteen ranteeseen ja siitä tulee hyvä mieli. Mut se taas, miksi siitä tulee hyvä mieli, on ihan eri asia ja niin monimutkanen juttu etten mä sitä jaksa käsitellä.
Nah. Väsyttää. En voi nukkua. 5 tuntia enää!!!
31.10.2010
30.10.2010
Mitä on rakkaus
Muutamat päivät on menny miettiessä, mitä rakkaus on ja miksi sitä on edes olemassa.
Se, joka on rakkauden keksinyt (olkoon atomipommi tai itse herra Hitler!), on varmasti hullu. Vähintään mielisairas. Miksi ihmeessä keksitään asioita, jotka vain satuttavat ihmisiä? Jotka tarjoillaan nenän eteen ja kiskotaan sitten pois?
Niin. Kun on löytänyt elämänsä rakkauden ja päässyt oikeille raiteilleen, useimmiten käy niin, että hups, kohta se rakkaus onkin poissa ja ollaan jääty tyhjän päälle seisomaan.
Tai no, ainahan sanotaan, että tyhmä vaan ei ole keksijä, vaan se, joka keksintöä käyttää. Se nyt vaan ei toimi rakkauteen. Miksikö?! Siksi, että on mahdotonta olla rakastumatta. Jokaikinen rakastuu, eikä sille voi mitään. Se on menoa sitten, sanoi mummo lumessa. Niin, kun rakastuu, sille ei voi mitään.
Haista paska, sinä idiootti, joka rakkauden keksit!
Rakkaus on aina suloista. Tai sitten rumaa. Homot ja lesbot ovat automaattisesti suloisia. Paitsi silloin, kun toinen osapuoli on sukkaökyprinsessa jonka rakkaus on nuoleskelua ja kavereille hehkuttamista. Mutta rakkaus ei ole sitä. Se on luottamisen osoittamista toiselle. Seurustelukin on vain sitä, että pidetään toisesta niin paljon, että halutaan elää koko loppuelämä kumppanin kanssa. Seurustellessa pitää muistaa yksi sana. Luottamus.
Minä en ikinä alkaisi suhteeseen, jossa en luota toiseen osapuoleen. En halua olla missään yhteydessä ihmiseen, johon en luota!! Sairasta? Ei, suojelen itseäni. Se on vain suojamuurini särkymistä vastaan.
Olen särkynyt vain liian monesti, enkä halua sitä kipua enää uudelleen. Siksi en vain voi tai halua olla (omasta mielestäni) epäluotettavien ihmisten seassa. Näihin kuuluu kaikki maailman ihmiset muutamia lukuunottamatta!!! Voi, kuinka hienoa. En luota keneenkään. Paitsi muutamiin. Jos heihinkään.
Viime aikoina mä oon alkanut ajatella homoutta. Ihan pro, mutta siis oikeesti. Mä ihailen niitä homoja (ja miksen lesbojakin mutta homoja ny lähinnä), jotka uskaltaa kadulla kävellä käsi kädessä ja pussailla ja tehdä kaikkea, mitä kotonakin.
Vihaan oikeasti niitä homoja, jotka piilottelee homoutta ja pussailu ym. jää kotiin. Mä en missään nimessä aja takaa sitä, että kaikkien suomen homojen tulis alkaa nuoleskella pitkin katuja ja muuta, mut et ei uskalleta myöntää, et tykätään samasta sukupuolesta. Hei haloo, mikä siinä homoudessa on piiloteltavana? Miksei voi vaan pussata sitä poikaystävää poskelle ilman nolostumista? Miks se pitää tehdä salassa? Jokanen tykkää siitä kenestä tykkää eikä se pätkän vertaa kuulu lastentarhan muksuille eikä vanhainkodin mummeleille sen enempää. Pitää olla se mitä on!
Se, joka on rakkauden keksinyt (olkoon atomipommi tai itse herra Hitler!), on varmasti hullu. Vähintään mielisairas. Miksi ihmeessä keksitään asioita, jotka vain satuttavat ihmisiä? Jotka tarjoillaan nenän eteen ja kiskotaan sitten pois?
Niin. Kun on löytänyt elämänsä rakkauden ja päässyt oikeille raiteilleen, useimmiten käy niin, että hups, kohta se rakkaus onkin poissa ja ollaan jääty tyhjän päälle seisomaan.
Tai no, ainahan sanotaan, että tyhmä vaan ei ole keksijä, vaan se, joka keksintöä käyttää. Se nyt vaan ei toimi rakkauteen. Miksikö?! Siksi, että on mahdotonta olla rakastumatta. Jokaikinen rakastuu, eikä sille voi mitään. Se on menoa sitten, sanoi mummo lumessa. Niin, kun rakastuu, sille ei voi mitään.
Haista paska, sinä idiootti, joka rakkauden keksit!
Rakkaus on aina suloista. Tai sitten rumaa. Homot ja lesbot ovat automaattisesti suloisia. Paitsi silloin, kun toinen osapuoli on sukkaökyprinsessa jonka rakkaus on nuoleskelua ja kavereille hehkuttamista. Mutta rakkaus ei ole sitä. Se on luottamisen osoittamista toiselle. Seurustelukin on vain sitä, että pidetään toisesta niin paljon, että halutaan elää koko loppuelämä kumppanin kanssa. Seurustellessa pitää muistaa yksi sana. Luottamus.
Minä en ikinä alkaisi suhteeseen, jossa en luota toiseen osapuoleen. En halua olla missään yhteydessä ihmiseen, johon en luota!! Sairasta? Ei, suojelen itseäni. Se on vain suojamuurini särkymistä vastaan.
Olen särkynyt vain liian monesti, enkä halua sitä kipua enää uudelleen. Siksi en vain voi tai halua olla (omasta mielestäni) epäluotettavien ihmisten seassa. Näihin kuuluu kaikki maailman ihmiset muutamia lukuunottamatta!!! Voi, kuinka hienoa. En luota keneenkään. Paitsi muutamiin. Jos heihinkään.
Viime aikoina mä oon alkanut ajatella homoutta. Ihan pro, mutta siis oikeesti. Mä ihailen niitä homoja (ja miksen lesbojakin mutta homoja ny lähinnä), jotka uskaltaa kadulla kävellä käsi kädessä ja pussailla ja tehdä kaikkea, mitä kotonakin.
Vihaan oikeasti niitä homoja, jotka piilottelee homoutta ja pussailu ym. jää kotiin. Mä en missään nimessä aja takaa sitä, että kaikkien suomen homojen tulis alkaa nuoleskella pitkin katuja ja muuta, mut et ei uskalleta myöntää, et tykätään samasta sukupuolesta. Hei haloo, mikä siinä homoudessa on piiloteltavana? Miksei voi vaan pussata sitä poikaystävää poskelle ilman nolostumista? Miks se pitää tehdä salassa? Jokanen tykkää siitä kenestä tykkää eikä se pätkän vertaa kuulu lastentarhan muksuille eikä vanhainkodin mummeleille sen enempää. Pitää olla se mitä on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)